Mystinen maanantai

Viime yönä näin unta rikkinäisistä, rätisevistä tietokoneista. Tänä päivänä onkin ollut sähköä ilmassa, sillä tekniset laitteet menivät kosketuksestani sekaisin. Pari tietokonetta jumitettuani päätin olla koskematta mihinkään, minkä toimivuuden voisin vaarantaa, mutta loppupäivästä edes kosketustani ei tarvittu. Pelkkä läsnäolo riitti. Yritin taas huomiota herättämättä syödä julkisella paikalla, mutta kappas. Hälyttimet menivät päälle. Viivakoodinlukijat sekosivat. Kaikki mihin koskin, muuttui kuumaksi, vaikka minulla on normaalisti jääkylmät kädet.

 

Päivällä ylähuuleni ylle puhkesi jokin ihmeellinen näppylä. Se ei näyttänyt finniltä eikä minulla ole huuliherpestä. Olin aivan ihmeissäni, mutta parin tunnin jälkeen näppylä katosi! Aivan kuin näppylää ei olisi koskaan ollutkaan. Ja en houraile, tapahtumalle on kaksi todistajaa.

Minulla oli ollut ikävä erästä ystävääni, joten koulun jälkeen menin hänen luokseen. Mielenkiintoisen kahvitteluhetken jälkeen lähdimme ostamaan Ikeasta verhokangasta. Muille, ehkä normaaleille tai stereotyyppisille naisille tämä olisi ollut helppo juttu. Ehkäpä sitä verhokankaiden analysointia olisi ollut saman verran, mutta se täysi tietämättömyys ikkunaverhojen standardikoosta on jotain hyvin oudoksuttavaa. Ystäväni kysyi, että ”Tunnekkonää kettään, joka tietäis verhoista jotaki?” ja minä repesin nauramaan, että ”Joo, ootappa hetki ku mää etin kaikkien mun verhomestareiden yhteystiedot.”

Pari puhelintiedustelua aiheeseen liittyen jätti meidät silti epävarmoiksi verhokankaan oikeasta koosta. Niinpä päätimme lähteä tyhjin käsin kotiin. Huomenna mittaamme huolellisesti ikkunat ja niissä olevat verhot, teemme laskelmat ja suunnitelmat, jotta kaikki sujuisi mahdollisimman normaalisti ja huomiota herättämättömästi. Mielestäni ansaitsemme ainakin henkisen Ikean inva-paikan tästä hyvästä.