1. Äly(ttömyys)puhelin
Olen vanhanaikaisen kapulan kannattaja, mutta nyt on pakko muuttua moderniksi. Toimittajan työ vaatii jatkuvaa tavoiteltavissa oloa, joten älypuhelin tulisi tarpeeseen. Todella surkean suuntavaistoni vuoksi myös puhelimessa oleva navigaattori säästäisi aikaa ja hermoja.
2. Hajuvesi, mielellään Katy Perryn Purr-parfyymi
En tiedä miltä tämä tuoksuu, mutta kissamainen ulkomuoto houkuttelee. Thierry Mulgerin Angel käy myös.
3. Pikkuhousuja, koko xs-s
Alusvaatteita tarvitaan aina! Olen liian pihi näissä asioissa. Minulla on todella vanhoja ja rumia alusvaatteita.
4. D-vitamiinia ja kalaöljykapseleita
Onko hullua pyytää lisäravinteita lahjaksi? Kaiken muun saan ravinnosta, paitsi nämä.
5. Lahjakortteja esimerkiksi Levykauppa Äxään, Suomalaiseen kirjakauppaan tai vaatekauppoihin
6. Keittiötarvikkeita
Tarvitsen uuden paistinpannun, kattiloita, tehosekoittimen, vedenkeittimen ja leivänpaahtimen.
7. Piikkimatto ja piikkityyny
Aivan ihana keksintö. Rentouttaa ja pistää veren kiertämään.
8. Sukkia
Kaikki läheiseni tietävät surullisenkuuluisan, rumia ja paksuja tennissukkia sisältävän sukkavarastoni. Pelasta siis silmäsi ja hanki minulle kauniita sukkia! ;D
9.Kahvia tai valkoista/vihreää teetä
Ilahdun suuresti pelkästä kahvipaketista. Todella tarpeellista tässä taloudessa. :)
10. Jotain itse tehtyä
Itse tehty joulukortti, maalaus, kirjoitus tai vaikkapa koru on ihana lahja.
Kaikki kuvat ovat peräisin osoitteesta weheartit.com











0 ajatusta:
Lähetä kommentti