maanantai, 23. tammikuuta 2012

Tunteikas viikonloppu

Viikonloppuni alkoi jo torstaina, jolloin matkustin Ouluun. Ihmettelin ystäväni hullunkurista vieraanvaraisuutta. En edes mukia saanut kaapista itse valita ja olin järkyttynyt. Minun on hyvin hankala sietää sitä, että joku tekee noinkin pieniä päätöksiä puolestani. Silti itse haluan aina päättää kaiken muidenkin puolesta, öhöm. Yleensä teen jotain ja kysyn vasta sitten, että sopiiko tämä kaikille.

Perjantaille sovin tapaamisen erään tytön kanssa, joka kertoi minulle koskettavan tarinansa radiodokumenttiani varten. Tapaaminen oli hyvin palkitseva toimittajan työn kannalta. Oli ihanaa huomata, kuinka tuntematon ja niin haavoittuvainen ihminen luottaa minuun. Tyttö oli hyvin arka, mutta kertoi silti avoimesti kipeimpiä asioitaan minulle, vielä julkisella paikalla. Olen todella kiitollinen siitä hänelle. Nyt vain pitäisi kasata kaikesta hänen kertomastaan toimiva radiodokumentti.

Perjantaina sain myös käsiini isomummoni kirjoittamia runoja vuosilta 1918-19. Hän oli kirjoittanut ne noin parikymppisenä. Ne olivat hyvin liikuttavia. Ehkäpä häneltä on siirtynyt minulle kirjoitusgeenejä ja sellaista sisäistä herkkyyttä.

 
Tunteikas muuten tarkoittaa eri asiaa kuin tunteellinen. Tunteikas on sellainen vaihteleva tunnemyrsky. Olen ollut todella herkkä. Mielialani ovat heitelleet suunnattomasta raivosta ja ärtymyksestä surkuhupaisaan nauramiseen ja elämöintiin, jolloin puheestani ei saa mitään selvää.

Etenkin sunnuntai oli kummallinen päivä. Bussimatka oli oikea kärsimysnäytelmä. Takanani istui teinityttö, joka ärsyttävällä, kimakalla äänellään selosti puhelimeen sitä, kuinka se ja tämä ja tuo poika on niin kusessa häneen. Voi helvetti että teki mieli kuristaa koko tyttö siihen paikkaan! Eipä edessä oleva pariskuntakaan säästynyt typeriltä vihan tunteiltani. He olivat niin tavallinen ja mitäänsanomaton pariskunta. En saatana kestä tommosta juotavan jogurttipurkin jakamista julkisella paikalla. He siis joivat juotavaa jogurttia ja pussailivat. Hyisssss. Hommatkaa henkilöauto! Bussit voisivat olla tästä lähin sallittuja vain yksinäisille sinkuille.

5 ajatusta:

Anonyymi kirjoitti...

Voi että, vaali tuota löytöä! Mahtaa merkitä sulle aika paljon että sait nuo runot?

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava aarre nuo isomummosi runot :) Ja upea wanhanajan käsiala :) Minullakin on ollu ihan kummallisia tunnepurkauksia. Tunsin eilen spontaania inhoa Viivi & Wagner -sarjakuvia kohtaan - sen johdannaisena tulin todella pahantuuliseksi! (Vaikka kyllähän se oikeasti onkin huono sarjakuva.) Monenlaisia raivon- ja riemunaiheita on riittänyt. Moi vaan aurinkomyrsky? Sähköähän me ihmisetkin olemme...

-Nikita

Katja kirjoitti...

Anonyymi: Kyllä tuo aarre pitää säilyttää. :) Harmi etten ehtinyt tutustua kaikkiin runoihin vielä. Ne ovat tällä hetkellä vanhempieni luona.

Nikita: Niin mikä lie sähkömyrsky :D Ihmeellistä tunteiden poukkoilua.

mathom kirjoitti...

Vaikka seurustelenkin nykyään, niin olin sitä ennen ollut niin kauan sinkkuna ja ärsyyntynyt just tollasista julkisesti ällöilevistä pariskunnista, että pitkään seurustelun alettuakin en viittinyt paljon koskea julkisesti poikaystävään koska muistin miten ärsyttävältä se näyttää. Nykyäänkin vältän tuttujen seurassa sellasta, julkisella paikalla en ehkä niin paljon. Se vaan on lähtökohtasesti ärsyttävää!

Katja kirjoitti...

mathom: Hahaa, niinpä! Julkinen ällösöpöily on ärsyttävää. Käsi kädessä kävely on ihan ok, kunhan ei aleta tosiaan vaihtamaan eritteitä keskellä katua.